sunnuntai 7. marraskuuta 2021

"Kun päättyy tää muisto vain jää"

Otsikon mukaisesti yhden tunnetun käännösbiisin sanoissa on tutunkuuloinen lause. Biisin tunnetuin esittäjä on Jouko&Kosti.

Jouko&Kosti-duon alkuperäisversio lyriikkavideona

”Muisto vain jää” on Juha Vainion sanoittama suomenkielinen versio Norman Bergenin ja Shelly Coburnin kappaleesta ”Only a Fool Breaks His Own Heart”. Wikipedian mukaan Juhalla ei ollut sanoja valmiina ennen kun hän sai ne hetkessä tehtyä.

Nykyään Jouko&Kosti-duo on kuopattu mutta ennen 1990-lukua se sai ainakin pari LP-levyä tehtyä ja viimeiset keikat tehtiin satunnaisesti 80-luvulla. Jouko Saari on lopettanut musiikkiuran ja ennen eläkkeelle jäämistä hän työskenteli bussikuskina.

Muut esittäjät

Jouko&Kosti-duon jälkeen kappale on saanut muitakin esittäjiä ja levyttäjiä. Sen lisäksi että biisiä on esitetty coverbiisinä ja jopa trubaduurit sekä bilebändit ovat saattaneet myös esittää, kappaleen ovat levyttäneet uudestaan muun muassa Jarkko Ahola, Kari Tapio, Juhamatti, Harri Marstio, Markku Laamanen ja Kultakurkut-yhtye.

Myös Ressu Redford on levyttänyt kappaleen 2000-luvulla ja koska Ressu Redford oli mukana Vain elämää-ohjelman 11. kaudella kappale valikoitui Vesku Jokisen esittämäksi, tosin Veskun ohjelmassa esitettyjen biisien takana on ollut Klamydia vaikka ohjelmassa yhtyettä ei näkynyt kun joulujaksossa jossa esitettiin Joulu piritalossa

Lähteet

Muisto vain jää - Wikipedia

Fono-äänitetietokanta ja YouTube


lauantai 6. marraskuuta 2021

Meille putoaa valon pisaroita

Tuure Kilpeläinen on mainio laulaja-lauluntekijä joka on tehnyt biisejä sekä itselleen että muille. Vain elämää-ohjelmassa osa Tuuren kappaleista on esitetty pari kertaa ja osa taas ei, esimerkkinä Autiosaari, Valon pisaroita ja alun perin Jipun esittämä Enkelten kaupunki.


Valon pisaroita-musiikkivideo jossa esiintyy myös Tuure Kilpeläisen nykyinen kokoonpano Kaihon karavaani eka kertaa

Apu-lehdessä Tuure on kertonut Valon pisaroita-kappaleen syntyneen aikana jolloin elämä oli pää painuksissa ja oli paljon alakuloa. Valon pisaroita on myös yksi Tuure Kilpeläisen albumeista jossa esiintyy Kaihon karavaani eka kertaa, tosin albumin etukannessa ei näy yhtyettä.

Ensimmäisen kerran Valon pisaroita esitettiin Vain elämää-ohjelmassa 9. kaudella jolloin kappaletta muutettiin siten että alkuperäisten säkeistöjen tilalle tuli Pyhimyksen omat sanat ja kertosäe säilytettiin ennallaan mutta siinä vierailee Ellinoora. Pyhimyksen ja Tuuren sanoja voi vertailla keskenään. Toisen kerran Valon pisaroita-kappaleen esitti ohjelmassa Chisu 12. kaudella josta tosin syntyi elektroninen versio.

Autiosaari

Autiosaari-kappale syntyi siitä ajatuksesta kun pienten kaupunkien keskustat on lähellä autioitumista, esimerkiksi Kouvolan keskusta on Tuuren mielestä autio. Lisätietoja biisin synnystä voi lukea vaikka Maaseudun Tulevaisuuden sivuilta.

Viimeksi Vain elämää-ohjelman 9. kaudella kappaleesta oman version esitti Ellinoora. Ellinoora halusi omassa versiossaan palata omaan teini-ikään niinku kappaleen alkuperäisversiossa muistellaan Tuuren nuoruusvuosia. Kun kuuntelee Ellinooran versiota huomaa että torvisoittimet on korvattu kitaralla. Lisäksi kappaletta on hieman muokattu jopa sanoituksen kohdalta.

Jukka Poika on puolestaan lisännyt omaan Autiosaari-versioon trooppisia äänimaailmoja ja sanoitukseen on lisätty jotain uutta. Jopa torvisoittimet korvattu syntikkaäänillä ja osa riveistä muutettu kokonaan.


Tuure Kilpeläisen Autiosaari musiikkivideona

Muut coverversiot

Tuure Kilpeläisen muistakin biiseistä on varmasti tehty eri coverversioita mutta ei lähdetä enempää sitä aihetta avaamaan. Hieman yllätyin kun Arttu Wiskari esitti Enkelten kaupunki-kappaleen Tuuren päivänä vaikka sen on aiemmin levyttänyt Jippu mutta toisaalta Tuure on ollut kappaleen sävellystyössä mukana.

Viimeksi Vain elämää-ohjelmassa esitettiin Tuuren päivänä korkeintaan Tuure Kilpeläisen & Kaihon karavaanin kappaleista omia versioita mutta toisaalta onhan ohjelmassa ennenkin esitetty sellaisia kappaleita jotka on alun perin tehty muille.

Edit: Kirjoitusvirheet korjattu ja lisätty hieman mainintaa Jukka Pojan versiosta

tiistai 31. elokuuta 2021

Savuna ilmaan

"Haihtua savuna ilmaan" on sanonta jolla tarkoitetaan katoamista jonnekin. Savuna ilmaan on myös biisinnimi joka on tullut ainakin minulle tutuksi Ilpo Kaikkosen tekemänä rakkauslauluna. 


Ilpo Kaikkosen Savuna ilmaan livevideona Baanajameista

Ilpo Kaikkosen Savuna ilmaan-kappaleen lisäksi sanapari löytyy biisinnimenä myös muun muassa 313-yhtyeeltä, Eppu Normaalilta, Antti Tuiskulta ja Eppu Normaalilta. Lisäksi Kilpi-yhtyeeltä löytyy myös Savuna ilmaan joka on myös tullut tutuksi minulle.

Biiseissä on varmasti eroja, esimerkiksi 313-yhtyeen biisistä löytyy lause "Savuna ilmaan ja tuhkana takaisin". Kilpi-yhtyeen biisissä kertojahahmo kohtaa jonkun henkilön mutta sitten se katoaa jonnekin.

Muutama Idols-tuttu

Kuinkahan moni muistaa Ilpon lisäksi myös Antti Tuiskun ja Anni Lahen Idolsista? Anni Lahelta löytyy myös omaa käsialaa oleva Savuna ilmaan-kappale.
Antti Tuiskun Savuna ilmaan on varmasti jonkun muun tekemä.

Molemmat löytyvät myös Spotifysta ja muista musiikkipalveluista, myös YouTubesta saattaa löytyä (ainakin Ilpon Savuna ilmaan on YouTubessa mutta kappaleesta löytyy sieltä kautta myös livevetoja joista yksi on ylempänä).

"Savuna ilmaan" sanoissa

Google-haun mukaan "Savuna ilmaan" löytyy myös joidenkin biisien sanoista, esimerkiksi Apulannan Hiekka-kappaleesta löytyy lause "Savuna ilmaan ei voi estää".

Samalla huomaan että itseänikin tuo sanapari alkoi myös viehättää joten tein joku aika sitten pöytälaatikkoon sanoituksen nimeltään Ihmisvirta. 

Yhteenveto

Kun etsii biisejä jossa "Savuna ilmaan" on joko biisinnimenä tai lainina jossain biiseissä, ainakin Fono.fi-sivusto löysi seitsemän biisiä joista suurimman osan mainitsin esimerkkeinä. Google-haun kautta löytyy useammankin biisin sanoitus nimellä Savuna ilmaan. Spotify löytää myös joitakin biisejä.

torstai 24. kesäkuuta 2021

"Minä tunnen kuinka vauhti kiihtyy"

On yksi tuottaja joka on tullut tunnetuksi Mikseri.netin kautta aikoinaan ja nykyään vaikuttaa Portion Boys-yhtyeessä muusikkona ja tuottajana. Ja se tuottaja on nimeltään Mikael Forsby jonka kautta yksi vanha klassikkobiisi on saanut pari uutta versiota: Vauhti kiihtyy.


Portion Boys feat. Matti ja Teppo: Vauhti kiihtyy

Portion Boys-version videosta käy ilmi että ihan kun Matti ja Teppo olisi jotain nukkeja auton kojelaudalla ja DJ-setin pöydällä. Versio poikkeaa alkuperäisestä niin että säkeistöt on kirjoitettu uusiksi ja luultavasti hieman myös räpätään koska yhtyeessä sekä lauletaan että räpätään, kertosäkeen laulavat Matti ja Teppo.

Mikael Forsby teki luultavasti uuden sävellyspohjan alkuperäisversion pohjalta sillä kappale on saanut myös elektropop-version jossa Matti ja Teppo laulavat kokonaan. Matin ja Tepon versio kieltämättä kuulostaa samalta kuin Portion Boysin, ainakin minun mielestä koska en huomaa mitään eroa.


Matin ja Tepon oma versio Mikael Forsbyn tuottamana 2021-versiona

Alunperin Matti ja Teppo-duo julkaisi Vauhti kiihtyy-kappaleen osana Aito tunne-albumia ja lisäksi on ollut mukana kahdella kokoelma-albumilla. Luonnollisesti kappaleen sävelsi Matti Ruohonen ja sanoitti duon pitkäaikainen yhteistyökumppani Veli-Pekka Lehto. 

Portion Boys on myös tehnyt paljon omia biisejä kuten viimeisimpänä Kyläbaari. Monet biisit on tuottanut Mikael Forsby ja Portion Boys tehnyt omat biisit itse paitsi jos biisillä on vieraillut joku laulaja kuten HesaÄijä silloin on saattanut osallistua biisintekoon mukaan.

Yhtye ei suinkaan ole ainoa joka on tehnyt coverversion Matin ja Tepon tuotannosta. Myös Sleepy Sleepers on levyttänyt duon biiseistä albumillisen verran ja lisäksi omia versioita duon kappaleista on tehnyt ainakin Jope Ruonansuu. Ensiferum-metalliyhtye teki puolestaan omalle DVD-julkaisulleen oman version Näitä polkuja tallaan-biisistä.

Edit: YouTubesta löytyy myös Matin ja Tepon oma musiikkivideo Vauhti kiihtyy-kappaleen uudesta versiosta jossa näkyy lentokoneita

keskiviikko 23. kesäkuuta 2021

Onko sananmuunnosbiisin tekeminen helpompaa?

Viime aikoina olen törmännyt sellaiseen ilmiöön kun sanojen muuntelu biisinteossa tehdessään covereita. Monille huumorimusiikin tekijöille se on ollut helpompaa kun oman biisin tekeminen mutta muitakin esimerkkejä löytyy.

Hovimuusikko Ilkka tunnetaan yhtenä Radio Suomipopin juontajista mutta on hän myös sekä julkaissut yhden albumin että erilaisia pilaversioita tunnetuista biiseistä. Tarkoituksena on tarttua päivän aiheeseen ja tehdä siihen sopiva versio. 

Youtuben puolella on käyty keskustelua siitä että pitäisikö pikemminkin oma sovitus tehdä kun mitään muuta mutta luulisi laulun ja akustisen kitaran riittävän.

Fono.fi-sivustosta käy ilmi että suurin osa Hovimuusikon Ilkan Tää on tätä päivää-albumin kappaleista on pilaversioita (esimerkkinä Maaritin Jäätelökesä on Ilkan nimissä Aromipesä) ja yksi kappale (Hovimuusikko Ilkka) olisi osittain Ilkan oma kappale koska tekijätiedoissa mainitaan säveltäjänä Erno Laitinen ja sanoittaja Ilkka Ihamäki (joka on Hovimuusikko Ilkan oikea nimi).

Huumoriyhtyeet

Huumorimusiikista puhutessaan tulee mieleen ainakin Eläkeläiset, Sleepy Sleepers ja Turo's Hevi Gee. Niiden yhtyeiden kautta on myös syntynyt sananmuunnosversioita kuten Nykäsen Matti joka on huumoriversio Miljoonasateen Lapsuuden sankarille-biisistä ja Meistä tuli naapureita jossa pohjana on käytetty Anssi Kelan 1972-biisiä.

Muut esimerkit

Joskus coverversioita tehdessään on sanoitusta pitänyt muuttaa itselleen sopivaksi, näin on tehnyt muunmuuassa Kirkkovene Cicciolina-coverbiisin kohdalla sekä jotkut rap-artistit kuten Uniikki joka on tehnyt Irinan kanssa oman version Apulannan Odotus-biisistä Teit meistä kauniin-elokuvaa varten.

Vain elämää-ohjelmassa on joskus ollut ideana tehdä coverversio niin että sanoitusta muutetaan hieman. Näin ovat tehneet muunmuuassa ohjelmassa mukanaolleet rap-artistit kuten Cheek, Elastinen ja Pyhimys (esimerkkinä Pyhimyksen versio Ellinooran biisistä Nartut joka julkaistiin muulla nimellä), Olli Lindholm (joka teki Robinin Frontsibe Ollie-kappaleesta jääkiekkoaiheisen coverversion ja käännösversion yhdestä Sunrise Avenuen kappaleesta), Antti Tuisku (esimerkkinä Sata salamaa jonka toinen säkeistö muutettiin kokonaan), Petra (joka teki ainakin Robinin Puuttuva palanen-kappaleesta oman henkilökohtaisen version), Maija Vilkkumaa ja Vesala (esimerkkeinä omat säkeistöt Elastisen Ystävä-biisiin).

Tässäkö tää oli?-kappale on Arttu Wiskarin ja Leavings-orkesterin yhteistyönä syntynyt kappale joka on saanut lyhyen sananmuunnosversion Putouksessa ja yhden kokonaisen sananmuunnosversion Muu Waara-yhtyeen ansiosta.

Mielipiteeni

Luultavasti sanojen muuntelu tai jonkun valmiin sävellyksen lainaaminen on helpompaa kun biisin tekeminen täysin nollasta, sehän on huumorimusiikin ydin. Lisäksi lastenmusiikissakin on myös ollut joskus tapana muunnella sanoja, esimerkiksi Täti Monika josta tiedän ainakin Fröbelin Palikoiden tehneen oman miesversion nimellä Eno Etukeno.

Toisaalta en tiedä onko Smurffit mitään huumoria mutta onhan Smurffit-levysarjaa varten myös tehty sananmuunnosversioita sekä ulkomaisista että kotimaisista biiseistä. Esimerkiksi Nylon Beatin Viimeinen-biisi on saanut pari versiota sekä Smurffien että Jope Ruonansuun ansiosta.

Joka tapauksessa oman biisin tekeminen ei välttämättä ole helppoa vaikka monet niin tekee, esimerkiksi minäkin. Sanojen muuntelua olen joskus kaveripiireissä harrastanut mutten mielellään julkaise mitään sananmuunnosversioita.

tiistai 8. kesäkuuta 2021

Totuutta ja tehtävää

Vain elämää-ohjelmassa on esitetty monenlaisia kappaleita mutta jotkut kappaleet ovat saaneet jopa yhteensä pari versiota. Tässä artikkelissa kerron muutaman esimerkin kuten Maija Vilkkumaan Totuutta ja tehtävää jonka VilleGalle esitti 4. kaudella ja Elastinen 10. kaudella.

Moni varmaan tietää Totuutta ja tehtävää-kappaleen Maija Vilkkumaan Meikit, ketjut ja yöt-albumilta. Sen musiikkivideossa Maija vaikuttaisi soittavan kitaraa ja laulavan samanaikaisesti sillä osa videosta on kuvattu Maijan keikoilla ja videon alkuosa ainakin jossain kahvilassa. Kysy.fi-sivustolla kerrotaan kappaleen taustaa hieman.

Kun vertailee Maijan alkuperäisversiota sekä Vain elämää-ohjelmassa esitettyjä versioita huomaa että kertosäkeistöstä on säilytetty lause "Ja pahimpia on aamut joiden päättymistä ei näy". VilleGallen versiossa on käytetty samplea Maijan versiosta ja lisäksi sanoitusta on hieman muutettu, sen sijaan Elastisen versiossa sävellystä on muutettu Tidon ja Elastisen johdosta ja sanoja hieman lisätty.

Toisaalta Totuutta ja tehtävää ei ole ainoa kappale joka on saanut pari kertaa käsittelyn Vain elämää-ohjelmassa.

Hollywoodista New Yorkiin

Otsikolla viittaan Sunrise Avenuen Hollywood Hills-kappaleeseen jota on esitetty sekä englanniksi Robinin ansiosta (6. kausi) että suomeksi käännettynä nimellä New York esittäjänä Maija Vilkkumaa (10. kausi). 6. kaudella Samun biiseistä puolet biiseistä esitettiin suomeksi ja puolet englanniksi, 10. kaudella Samun päivänä laulettiin enemmän suomenkielellä, esimerkiksi Elastinen esitti Forever Yours-kappaleen suomeksi käänettynä nimellä Pilasit mun elämän (alunperin 6. kaudella Forever Yoursin esitti alkuperäiskielellä eli englanniksi Laura Vuotilainen).

Jos menet pois

Jos menet pois-kappaleella on ollut pari esittäjää Vain elämää-ohjelmalla, Erin Jonne Aaronin päivänä (1. kausi) ja Chisu Suvi Teräsniskan päivänä (6. kausi). Jonne oli sentään mukana tekemässä edellä mainittua kappaletta Suville joten luultavasti oli hyvä että niin kävi.

Muuta

Anna sen soida-kappaletta on esitetty sekä 3. kaudella (Vesa-Matti Loiri) että 10. kaudella (Lauri Tähkä). Vapaa-kappaletta on 1. kauden lisäksi (esittäjänä Erin) esitetty 7. kaudella Toni Wirtasen toimesta. Toni taisi tehdä vähän niinku tribuutin itselleen sillä hän on osittain tai kokonaan edellä mainitun kappaleen takana.

Valot pimeyksien reunoilla-kappale on esitetty 7. kauden lisäksi (esittäjänä Kaija Koo) myös 11. kauden Pelastakaa Lapset-erikoisjaksolla Jannika B:n toimesta.

Saa nähdä saako jokin kappale taas uusintakäsittelyn sillä syksyllä starttaisi taas Vain elämää-ohjelman uusin kausi mutta se onkin all stars-kausi. Kaudella kun nähdään edellisiltä kausilta tuttuja artisteja kuten Jukka Poika ja Anssi Kela.

Lähteet:

Totuutta ja tehtävää-kappaleen esittäjät ja tekijätiedot Fono.fi-sivustolta (Elastisen version tekijätiedot ja VilleGallen version tiedot)

VilleGallen version sanat

https://genius.com/Elastinen-totuutta-ja-tehtavaa-vain-elamaa-kausi-10-lyrics

Wikipedia-artikkelit Vain elämää-ohjelmasta

Edit: Anna Abreu (eli nykyiseltä artistinimeltään ABREU) esitti Vain elämää-ohjelmassa kolmannen kerran Jos menet pois-kappaleen.


perjantai 21. toukokuuta 2021

"Tunnetko tään rakkauden?"

Moni varmasti tietää kyseisen kappaleen Leijonakuningas-elokuvasta vuodelta 1995 mutta kuinka moni tietää sen olleen alun perin Elton Johnin kappale? Tekijätiedoista se käy ilmi.



Kappale Kirkkoveneen ja Lunán esittämänä

Sattumalta löysin pari Tunnetko tään rakkauden-nimistä kappaletta Fono.fi-sivuston kautta. Niitä yhdistää se että kappaleen alkuperäisversio on Elton Johnin Can you feel the love tonight ja kääntäjä on Pekka Lehtosaari.

Leijonakuningas-elokuvaa alun perin tehdyssä käännösversiossa laulaa periaatteessa Simba ja Nala, loppuosan puolestaan Timon ja Pumba. Yhden nettisivuston mukaan Anneli Saaristo olisi esittänyt sen vaikka alunperin luulin sen olevan Arja Korisevan heiniä. Myös Annimaria Rinne ja Paavo Kerosuo mainitaan kappaleen esittäjinä. Myöhemmin tämä versio on saanut muitakin esittäjiä rinnalleen, esimerkiksi viimeisimpänä punkyhtye Kirkkovene jonka laulaja Mitja Lepistö saattaa olla tuttu sekä Mikseri.netistä että Idolsin koelauluista ja kitaristi Juho Rinne taas Madcraft-yhtyeestä joka oli Uuden Musiikin Kilpailussa joitakin vuosia sitten. Version voi kuulla ylempänä olevasta videosta

Katja Karila on luultavasti muuttanut kappaleen sanoitusta hieman mikä ilmenee ainakin Youtuben kautta vaikka jotain alkuperäistä on säilytetty. Katjan versio on julkaistu Kolme toivetta-albumilla. Katjan version sanoja ei löydy netistä ainakaan vielä mutta tätä kannattaa vertailla alkuperäiseen käännöstekstiin.

Tunnetko tään rakkauden Katja Karilan esittämänä

maanantai 1. maaliskuuta 2021

Lyhyt aikajana 2014-2020

Pidin Mikseri.netissä aikoinaan aikajanatyyppistä päiväkirjaa ja nyt päätin siirtää sen tänne koska en ole jaksanut päivittää sitä siellä ja nykyään kerron omista kuulumistani lähinnä sekä somen puolella että tässä blogissa. Lisäksi olen mukana Roso-tuotannon nettiyhteisössä joten sinnekin tulee kerrottua jonkin verran itsestäni

Maaliskuu 2014: Miracle Kit julkaisee lähiaikoina kappaleita. Osa tulee olemaan minun säveltämiä. Lisäksi Nerot-yhtyeen muutamien jäsenten kanssa valmistellaan tulevia kappaleita.

11.4.2014: Soolomateriaalin pitäisi ilmestyä joko tänä vuonna tai vuonna 2016. Vuonna 2014 trubaduurina musiikin opiskelun sekä päivä- ja iltatöiden vuoksi. Lisäksi keskityn uusien kappaleiden tekemiseen.

8.6.2014: Tampereella tehtiin uusi kappale jonka tekemisessä oli mukana Tulppanitalon äänityöpaja. Kappaleessa "Hiirenhiljaa" lauloin ja samalla osallistuin säveltämiseen. Lisäksi teen koko ajan uusia kappaleita niin omille kokoonpanoille, Miracle Kitille kuin Fire Flamelle.

29.7.2014: Musiikkiurani oli kesätauolla mutta suunnittelmissa on julkaista uusia kappaleita Miracle Kitin ja Tuuran kanssa. Miracle Kitin piti julkaista kappaleet keväällä mutta suunnittelmiin tuli yllättäviä muutoksia, nyt tänä kesänä saadaan kolme kappaletta valmiiksi. Lisäksi Nerot-yhtyeen kanssa valmistellaan edelleen uusia kappaleita ja niiden pitäisi olla valmiita ensi vuoteen mennessä. Julkaisin kesällä 2014 omia kitara- ja kosketinsävellyksiä.

11.10.2014: Syksy alkoi semmoissa merkeissä että Nerot on vaihtanut nimeään, nykyään Nerot tunnetaan nimellä Einestein! Kuitenkin Einestein-yhtye jatkaa bluesrock-linjalla. Lähiaikoina ilmestyy uusia kappaleita niin Tuuralta kuin Miracle Kitiltä!

23.10.2014: Syksyllä 2014 tuli vedettyä muutama trubaduurikeikka. Uudet kappaleet ilmestyvät loka-marraskuun aikana.

10.12.2014: Tuuran kappaleiden piti ilmestyä marraskuussa mutta muuttopuuhien takia musiikkihommat jouduttiin keskeyttämään. Sen lisäksi Miracle Kitin sisällä tehdään koko ajan musiikkia etenkin kun Miracle Kit aikoo osallistua Joulubiisi 2014-kilpailuun. Myös soolotuotantoa ollaan tekemässä.

25.1.2015: Vuosi vaihtui nopeasti ja nyt uusien kappaleiden tekeminen jatkuu. Osa soolotuotannostani on julkaistu Kesäfillis-projektissa ja lisäksi soolotuotantooni pääsee tutustumaan myös mm. Myspacessa ja Soundcloudissa. Myös Tuuran ensimmäiset kappaleet on julkaistu.

18.2.2015: Tällä hetkellä olen kokeilemassa siipiäni teatteri- ja elokuvasäveltäjänä. Lisäksi tälle vuodelle on luvassa esiintymisiä mm. Jussi Seppäsen taustalaulajana sekä laulaja-lauluntekijänä soolokeikkojen muodossa. Esiinnyin myös viime vuonnakin Jussi Seppäsen taustalaulajana.

17.4.2015: Miracle Kit julkaisee uutta musiikkia tänä vuonna. Lisäksi uutta soolomateriaalia on syntymässä.

28.5.2015: Miracle Kit on muuttunut Ihmevalot-yhtyeeksi ja samalla musiikkityyli on vaihtunut elektroakustiseen popiin. 

29.7.2015: Pitkän tauon jälkeen on kerrottavaa: Tuuran toinen EP valmistuu viimeistään marraskuussa.

11.10.2015: Konemusiikin tekemisen lisäksi suunnitella on muutama uusi kappale sekä soolotuotannon promolevy.

1.11.2015: Koomikko-promolevy on valmis. Uusia kappaleita on suunnitella niin Tuuran toiselle EP:lle kuin soolotuotantoon. Suunnittelmissa oli tehdä Einestein-yhtyeen kanssa pitkäsoittolevy

19.11.2015: Levytyssuunnittelmat hieman muuttui Tuuran puolella joten marraskuun aikan syntyykin kahden miehen voimin demosingle Kerrostalossa. Single saattaa mennä digitaaliseen jakeluun myös Bandcampin, Maihinnousu.netin ja Music KickUpin kautta. Lisäksi Soittorasian ensimmäinen single on tekeillä. Tuuran tuleva EP kuitenkin tehdään vuonna 2016 mikä olisi tavoitteena ja kokoonpano saattaa muuttua hieman.  

30.11.2015: Tuura pitää nyt taukoa ensi vuoden kevääseen asti jolloin suunnitellaan tulevaa EP:tä. Joulukuussa tulen keskittymään sekä kahteen kilpailuun että Soittorasian debyyttisinglen tekemiseen. Lisäksi tiedossa on uusia musiikkiprojekteja joissa olen mukana.

19.12.2015: Joululaulukilpailun keskitynkin pitämään luovaa taukoa. Saatan kuitenkin tehdä joitakin miksauksia. Ensi vuonna jatkuvat sitten musahommat.

25.1.2016: Suuri balladi-kilpailun jälkeen alkaa toisen promolevyn tekeminen. Lisäksi yhteistyö eri artistien ja lauluntekijöiden tulee jatkumaan tänä vuonna.

11.2.2016: Lähiaikoina syntyy kahdesta kappaleesta koostuva promosingle.

8.5.2016: Promosingle on tekeillä ja lisäksi olen alkanut viime talvesta lähtien tekemään yhteistyötä rap-artistien kanssa.

24.6.2016: Vuoden tauon jälkeen Kesäfiilis-projekti saa jatkoa uudella kesäbiisillä jonka tein itse. Promosingle on syksyyn mennessä valmis.

10.11.2016: Olen pitänyt syksyn aikana taukoa soolomateriaalin tekemisestä mutta olen tehnyt kaikessa hiljaisuudessa konemusiikkia etenkin sävellyksiä muille artisteille. Ensi vuoteen mennessään saan paremman tietokoneen ja hieman lisää äänityskalustoa. Lisäksi aloitan pian yhteistyön Hacklab Mikkeli ry:n kanssa.

11.1.2017: Uusia biisiraakileita on ollut viriteillä talven aikana. Promosinglen teko jatkuukin tänä vuonna ja se julkaistaan kesällä.

7.3.2017: Tuura tekee yhä edelleen biisejä debyyttialbumilleen joka julkaistaan viimeistään syksynä.

12.6.2017: Soolotuotannolta ilmestyykin tänä vuonna pari promolevyä joista yksi julkaistiin äsken ja se pitää sisälläään viime vuonna tehtyjä kappaleita. Toinen on vieläkin tekeillä ja valmistuu kesän ja syksyn aikana. Myös Tuuran ja Einestein-yhtyeen tulevat kappaleet ovat tekeillä.

29.12.2017: Uusien laulujen tekemiseltä olen pitänyt ja ne lupaamani promolevyt ilmestyvätkin parin vuoden sisällä. Lisäksi olen tehnyt konemusiikkia jonkin verran.

23.6.2018: Tuuran nimissä olisi aikomuksena saada levy valmiiksi tänä vuonna kuin viime vuonna ei saatu. Ihmevalot on laajentamassa kokoonpanoa ja sen takia nimi on nyt Ihmeboksi. Soolotuotantoa teen myös välillä ja lisäksi joitakin yhteistyöprojekteja on ollut viriteillä viime vuodesta lähtien.

23.12.2018: Aikataulullisista syistä johtuen Tuuran esikoisalbumin tekeminen siirtyy taas ensi vuodelle mutta mukaan on saatu kuitenkin vierailevia solisteja ja yksi säveltäjä-kitaristi. Voi olla että tänä vuonna saadaan kuitenkin yksi single digitaaliseen jakeluun mutta kaikki aikanaan.

2019: Opettelin biisintekoa sekä muille artisteille että pääsääntöisesti omalle tuotannolleni, lisäksi osallistuin eri musiikkiaiheisiin kilpailuihin 

Joulukuu 2019: Tuura julkaisi uuden singlen Maihinnousu.netissä.

Kevät-kesä 2020: Keikkasuunnittelmat meni uusiksi ja keväällä keskityin tekemään biisejä sekä sooloalbumilleni Nuori eläkeläinen, Tuuralle että Risky-projektille. Lisäksi biisejä meni jonkin verran pöytälaatikkoon ja tarjosin biisimateriaalia myös muutamille artisteille. Kesällä 2020 esiinnyin myös Mikkelin keskustassa trubaduurina. Osallistuin myös kahteen sanoituskilpailuun

Marraskuu 2020: Tuuraan löytyi uusia jäseniä ja niiden avulla syntyi Tuuran debyyttialbumi Taistelu jossa on kolme instrumentaalikappaletta, pari vierailevaa solistia ja myös minun laulamiani kappaleita. Suurin osa on minun tekemiäni. Debyyttialbumin ulkopuolelle jäi Elämäni paholainen joka julkaistaan vuoden 2021 aikana ja uusien jäsenten hankinta on käynnissä.

Joulukuu 2020: Ensimmäisestä sooloalbumistani Nuori eläkeläinen on julkaistu kahdentoista kappaleen promoversio kahdella bonusbiisillä höystettynä Bandcamp-palveluun ja tarkoituksena olisi ensi vuonna julkaista myös muissa musiikkipalveluissa kunhan se saadaan editoitua ja masteroitua.


tiistai 2. helmikuuta 2021

Kuulumisia musiikkiuran sunnalta

Viime vuosi on ollut minulle erittäin raskas koronatilanteen takia jonka ansiosta en ole kovinkaan paljon kirjoittanut tälle blogille vaan kirjoittanut enemmän sanoituksia ja runoja, tehnyt biisejä sekä itselleni että jonkin verran muille ja jatkanut blogaamista toisaalta.

Aluksi viime vuonna oli tarkoitus tehdä pari bändikeikkaa Tuuran kanssa nyt kun sille löytyi muutama jäsen mutta sitten kun tuli koronakevät se pilasi lähes kaiken mutta siitä huolimatta jonkin verran sävelsin ja sanoitin vaikka karateeni oli minulle liikaa koska olin tauolla työtoiminnasta.

Mutta saatiinpa viime vuonna pari ikuisuusprojektia pois alta: Tuuran debyyttialbumi Taistelu jossa on muutama instrumentaalikappale, hieman progressiivista musiikkia mukana yhdistettynä ambient-musiikkiin ja pari vierailevaa solistia. Albumilla on itseni lisäksi muutama biisintekijä mukana. Ehkä albumista saadaan myös tehtyä levyversio sillä tällä hetkellä se on digitaalisessa muodossa, ei ihme että minulla menee helposti sekaisin levy ja albumi -sanat sillä ne ei välttämättä ole aina sama asia.

Lisäksi muutaman bändiprojektin ohella olen viime aikoina työstänyt ensimmäistä sooloalbumia joka myös ilmestyy ensin digitaalisessa muodossa ja sitten vasta fyysisenä julkaisuna. Alun perin ensimmäisen sooloalbumin piti valmistua ennen kolmekymppisiä mutta en saanut sitä ajoissa valmiiksi joten päätin että teen sen valmiiksi. Tällä hetkellä ensimmäinen sooloalbumi löytyy Bandcamp-palvelusta mutta aikomuksena olisi julkaista myös Spotifyssä kunhan masterointi saadaan järjestettyä.

Katsotaan miten tänä vuonna hommat saadaan järjestettyä sillä olen pitkään haaveillut ensimmäisestä oikeasta bändikeikasta rumpalina, viimeksi pääsin soittamaan rumpuja joskus 2010-luvulla kun Pure Poetry-bändi järjesti osana Digitaalista kaupunkiseikkailua jammailutapahtuman. Ja sellainen oikea keikka olisi kiva järjestää joko jonkun oman bändin kanssa tai sitten kasaamalla bilebändi projektiluontoisesti. Myös akustiset keikat sooloartistina ovat suunnitteilla.