Mielenkiintoista on se että joku nuori artisti voisi toimia esikuvana muille laulajille. Esimerkiksi Sanni Kurkisuosta ovat ottaneet mallia monet poplaulajat Sini Yasemin, Juulia ja Vilma Alina.
Jos muutama vuosi sitten popiskelmä valtasi alaa Chisun, Erinin ja Jenni Vartiaisen johdolla niin nyt Sannin johdolla alaa valtaa urbaani pop useamman naislaulajan avulla.
Se että jokin nuori artisti inspiroisi muita artisteja etenkin uusia tulokkaita on vähän kumma asia sillä minä olen aina luullut että vanhasta musiikista pitäisi kerätä vaikutteita niin kun olen silleen tehnyt. Mutta onhan uusi musiikki alkanut myös inspiroida minua musiikkiuran alkuun saattamisessa, esimerkiksi olen alkanut miettiä voisiko trubaduurikeikoilla olla tulevaisuudessa mukana joitakin konemusiikkivehkeitä kuten pedaali sekä banjon.
Sini Yaseminin, Juulian ja Vilma Alinan lisäksi myös Evelina, Ellinoora, Annukka sekä Katti Meu ovat ottaneet vaikutteita Sannista. Esimerkiksi Ellinooran ja Evelinan tuotannosta voi helposti aistia elektronisen soundimaailman.
Mielenkiintoista on myös se että jokin sanoitus olisi vähän niin kun päiväkirjamerkintä. Toisaalta onhan omasta elämästä joskus helppo hakea vaikutteita omiin sanoituksiinsa.
MeNaiset-lehden verkkosivuilla artisteja Ella Lymi, Juulia ja Evelina verrataan Chisuun, Anna Abreuhun ja Sanniin.
Teknologia musantekovälineenä
Viime aikoina olen alkanut itsekin monien lauluntekijöiden tavoin hyödyntää teknologiaa sävellystyössä. Esimerkiksi olen tehnyt aika paljon sävellyksiä niin musiikinteko-ohjelmilla kuin koskettimilla. Tällä hetkellä osa ohjelmista on tabletilla sekä pöytätietokoneella mutta olen ajatellut kokeilla tehdä musiikkia myös kännykällä. Tähän mennessään olen nauhoittanut tuotoksiani niin kännykällä kuin tabletilla.
Nykyään säveltäminen voi siis olla helppoa kuin osaa.
Media ponnahduslautana
Kuten aikaisemmassa postauksessa kerroin media voi toimia ponnahduslautana jollekin artistille. Esimerkiksi Vilma Alina tunnetiin aikaisemmin Robin-nimisen poplaulajan taustayhtyeen kosketinsoittajana mutta laulajana hän tuli tunnetuksi niin Youtuben kuin Facebookin kautta.
perjantai 24. kesäkuuta 2016
lauantai 18. kesäkuuta 2016
Uusia tulokkaita tulee ja menee
Musiikin maailmaan mahtuu aina uusia kykyjä eli laulajia, lauluntekijöitä ja vielä tuottajia. Myös uusia musiikkiryhmiä.
Olen viime aikoina löytänyt uusia tulokkaita musiikkimaailmaan. Joidenkin kanssa yhteistyö kiinnostaa ja lisäksi olen joihinkin tulokkaisiin sattumalta törmännyt. Esimerkiksi olen aloittanut yhteistyön muutaman koko kansalle tuntemattoman laulajan kuten Vestan kanssa. Myös uudet säveltäjät, sanoittajat, tuottajat, äänittäjät ja miksaajat kiinnostavat minua vaikka olen kotistudiossani tehnyt uutta musiikkia ja kokeillut myös miksausta.
Uusia laulajia
Vielä koko kansalle tuntemattomien laulajien kuten Vestan lisäksi musamaailmasta löytyy sellaisia laulajia jotka ovat ponnahtaneet julkisuuteen
joko laulukilpailujen, musiikkimedioiden tai jopa tv-mainosten kautta. Lisäksi jotkut laulajat ovat saattaneet tulla julkisuuteen jopa näyttelijöinä.
Esimerkiksi Pihlaja-nimisen laulajan sinkku Flippaan soi vähän aikaan sitten Nelosella yhden televisio-ohjelman mainoksessa (ainakin pieni pätkä siitä soi).
Pihlaja opiskeli Ikaalisten artistivalmennuksessa musiikin tekemistä jolloin hän teki yhden kappaleen nimeltään "Sana vaan" Titta-nimellä. Nyt hän opiskelee toimintaterapeutiksi mutta haluaa todennäköisesti tehdä sivutyönä musiikkia kun Stara-verkkolehden mukaan Titta on harrastanut musiikkia pikkulapsesta saakka. Tällä hetkellä hän on tekemässä uusia kappaleita muiden lauluntekijöiden kanssa ja hänellä on haaveena päästä Spotifyn ykkössijalle sekä johonkin rockfestivaaliin kuten Ruisrockiin esiintymään.
Sanni tuli puolestaan tunnetuksi kirjailijana siitä kun hän voitti vuonna 2001 Napero-Finlandian sadullaan "Lintu joka halusi laulaa". Sannista olisi varmaan voinut tulla kirjailija kuten viime vuonna Viikoset-lehdessä niin sanottiin. Lisäksi vuonna 2012 hän oli näyttelijänä Miss Farkku-Suomi-elokuvassa. Nykyään hän keskittyy tekemään musiikkia niin sooloartistina kuin muille artisteille.
Eveliina Tammenlaakso ja Ellinoora Leikas ovat puolestaan liikkuneet monissa medioissa, esimerkiksi Eveliina kilpaili The Voice of Finlandin ekalla kaudella ja nykyään tekee musiikkia käyttäen artistinimenään Evelina. Evelina oli puolestaan Rumba-lehden Tulevaisuuden tusina-äänestyksessä mukana. Myös Ellinoora osallistui The Voice of Finlandiin mutta jätti sen väliin kun hänelle tuli levytyssopimus. Aluksi Ellinoora ei osallistunut biisintekoon vaikka hän halusi olla siinä mukana häneltä ilmestyi vuonna 2013 "Sellainen mies"-kappale.
Nykyään Ellinoora tekee musiikkia Väinö Walleniuksen ja Samuli Sirviön kanssa
ja lisäksi hänellä olisi halukkuutta tehdä kappaleita myös muille artisteille.
Annukka Heikkilä puolestaan tunnetaan toimittajana sekä bloggaajana, onhan Annukalla ja hänen ystävällään blogi nimeltään Mansen muijat joka tosin toimii Lily-verkkomedian omalla blogialustalla ja lisäksi hän on toimittajana Stara-mediassa. Lisäksi Annukka tuli tunnetuksi YleX:stä sillä hänen debyyttikappaleensa Seuraan sua soi vuonna 2011 YleX:n Kellari-osiossa. Annukka julkaisee musiikkia käyttäen artistinimenään omaa etunimeä.
Annukka oli myös aikoinaan mukana tekemässä Robinille Boom Kah-musiikkivideota. Hän oli sekä tuotantopäällikkö, apulaisohjaaja että näyttelijä.
Moni varmaan muistaa myös Päivisusanna Raatikaisen niin The Voice of Finlandista kuin Seinäjoen tangomarkkinoiden laulukilpailusta. Nykyään Päivisusanna tekee uutta musiikkia nimellä Päivisusanna ja on sanonut olevansa valmis tekemään kappaleita myös muille artisteille.
Uusia lauluntekijöitä
Joskus musiikkiala voi synnyttää myös uusia lauluntekijöitä, esimerkiksi tunnen Mikkelistä pari kaveria joita on alkanut kiinnostaa kirjoittaminen monessa muodossa ja olen jopa ehdottanut heille sanoittajaksi ryhtymistä.
Lisäksi olen löytänyt netistä sattumoisin sellaisia sanoittajia jotka eivät taida vielä olla tuttuja koko kansalle kuten Teija Palovaara (nykyään Lämpsä). Myös joistakin runoilijoista kuten Sini Lilja ja Hanna Lind voisi kehkeytyä sanoittajia jos heidän runoista löytyisi ideoita. Säveltäjiä puolestaan löytyy varmasti aika paljon, esimerkiksi Lari Pyykönen (joka esiintyy taiteilijanimellä Larive) ei ole taatusti vielä tuttu koko maailmalle.
Uusia tuottajia
Maailmaan ja varsinkin Suomeen on ponnahtanut myös uusia tuottajia kuten Topi Laihorinne (topi-), Johannes Naukkarinen (Jon Electra) ja Junnu Hietanen (Prozku). Toisaalta Prozku on saattanut toimia musiikkituottajana myös radio- ja televisiomedioissa kuten Radio NRJ:ssä.
Lisäksi löytyy myös tuottajakollektiiveja kuten Lope ja Kantola sekä Sima-duon jäsenet. Lope ja Kantola ovat julkaisseet ainakin yhden EP:n. Sima-duo on puolestaan julkaissut omaa popmusiikkia yhden levyn verran ja lisää musiikkia on tulossa etenkin kun yhtyeeltä ilmestyi uusi sinkku tänä vuonna. Lisäksi Sima-duon jäsenet ovat sanoneet yhdessä haastattelussa että he haluaisivat joku päivä tuottaa Kaija Koota. Lope ja Kantola varmaan myös haluaisivat samaa.
Muuta
Musiikkialalle ponnahtaa myös uusia ammattilaisia eli miksaajia ja äänittäjiä.
Lisäksi viime aikoina on perustettu myös uusia yhtyeitä kuten Karkkipäivä ja Särkyneet joiden musiikissa on punk-vaikutteita. Karkkipäivän musiikissa tosin on myös countryvaikutteita niin kun viimeisessä Sue-lehdessä on kerrottu.

lauantai 4. kesäkuuta 2016
Eri aiheita laulunteossa
Olen huomannut että laulunteossa on käytetty usein samoja aiheita niin kun yhdessä haastattelussa on niin sanottu. Mutta löytyy myös sellaisia aiheita joista lauletaan harvoin etenkin jotkut voivat olla jopa arkoja.
Kuten Timo Kiiskinen on yhdessä haastattelussa sanonut: "Teen lauluja klassisista aiheista. Elämästä ja kuoleman läsnäolosta, rakkaudesta ja yksinäisyydestä. Isot vastakkainasettelut kiinnostavat minua. Arkielämässäkin rakkaus ja kuolema kulkevat käsikkäin. Varjo seuraa aina kulkijaa." usein rakkaudesta lauletaan aika paljon. Ja onhan minua kiinnostanut rakkaus laulunaiheena sillä minulla on joitakin rakkauslauluja sekä rakkauteen liittyviä raakileita joista osan on julkaissut netissä ja osa on vielä julkaisematta.
Balladi ja iskelmä tyylilajeina kiehtovat jonkin verran minua mutta kyllä muissakin tyylilajeissa osataan varmasti kertoa rakkaudesta. Omien rakkauslaulujen lisäksi minua on ruvennut kiinnostamaan myös rakkausrunot sekä rakkauteen liittyvät ajatelmat ja mietelauseet.
Elämästä ja yksinäisyydestä on tullut jonkin verran kirjoiteltua varsinkin kun osa on henkilökohtaisia. Esimerkiksi Yksinäisyys pelottaa-kappaleen aiheena on yksinäisyyden huonot puolet sillä idea lähti sekä minun että ystäväni ajatuksista liittyen yksinäisyyteen. Aluksi minua pelotti olla yksin mutta olen sitten alkanut vähiten tottua sinkkuelämään. Ystävääni yksinäisyys sen sijaan pelottaa aika paljon ja siitä oikeastaan lähti idea jatkojalostumaan. Kappaleen työstäminen alkoi yhdessä kirjoittajaryhmässä ja sen jälkeen jatkoin sen tekemistä yksin.
Minulla on ollut tekeillä yksi kappale joka on työnimellä "Sinkkublues" sillä ajatuksena on tehdä lohtulaulu niille jotka pohtivat mitä tehdä eron jälkeen.
Yhteiskunta on myös yksi klassisista laulunaiheista jonka tiedän sillä jotkut artistit ovat ottaneet sen aiheen myös käsittelyyn, esimerkiksi minultakin löytyy joitakin yhteiskunta-aiheisia kappaleita ja biisiraakileita.
Muut aiheet
En tiedä mitään muuta harvinaisia aiheita kun mielenterveysongelmat, kehitysvammaisuus, väkivalta sekä alkoholi. Esimerkiksi Pertti Kurikan nimipäivät-yhtyeen kappaleista suurin osa on käsitellyt kehitysvammaisuutta sekä kehitysvammaisen ihmisen elämää. Minullakin on ollut joskus ajatuksena tehdä levy jossa käsiteltäisi noita samoja asioita. Mielenterveysongelmista on tainnut laulaa aika paljon Risto-yhtye mutta myös jotkut muutkin artistit ovat laulaneet mielenterveysongelmista.
SuomiViihde 2/2013-lehden mukaan Arttu Wiskarin Tappavan hiljainen rivarinpätkä-levyn aiheina olisi ollut muuan muuassa huoltajuuskiista, perheväkivalta sekä vanhemman ja lapsen samankaltaisuus.
Alkoholi on ollut usein aiheena juomalauluille mutta löytyy myös kantaaottavia lauluja jossa otetaan kantaa alkoholipolitiikkaan sekä alkoholin käyttöön etenkin Mikko Herrasella on kappaleet nimeltään "Baariperjantai ja party" sekä "Yksitoista miestä". Minullakin on myös tekeillä muutama alkoholiaiheinen kappale, "Puhdas mieli", "Iltakuppilat" ja "Vaarallista elämää".
Yhteenveto
Joskus vaikeisiin asioihin on tartuttava sillä klassisiin aiheisiin saatetaan usein kyllästyä. Sen olen huomannut lauluntekijänä. Yhteiskunta on sellainen aihe johon olen halunnut myös tarttua sanoittajana.
Monenlaisia aiheita löytyy maailmasta.

"Lupaus on pidettävä"
Tänään minulle tuli yllättäen uusi biisi-idea päähäni kun katsoin Selviytyjien uusinta jaksoa. Tosin ideaa joutuu varmaan vielä työllistämään kun tiedän että Lupaus-sanaa on käytetty aika paljon laulunnimenä ja lisäksi on olemassa muutama Lupaus-niminen levy.
"Lupaus on pidettävä" tuli mieleen siitä kun Selviytyjissä yksi kilpailija meni lupaamaan että pitäisi toisen kilpailijan vaimosta huolta muttei pitänyt.
Lisäksi olen joskus joutunut miettimään entisen koulukaverini kanssa kaveruussuhteen hyviä ja huonoja puolia.
Lupaus laulun nimenä
Tiedän entuudestaan että Kaija Kärkinen & Ile Kallio-duolla on kappale nimeltään Lupaus joka julkaistiin myös samannimisellä levyllä. Olen joskus kuunnellut sitä levyä silloin kun treenasin rumpujensoittoa vanhempieni talon kellarissa. Nykyään rummut sijaitsevat talon toisella puolella.
Myös Antti Kleemolalla ja Hanna Ekolalla on Lupaus-nimiset kappaleet.
En ole vielä varma olisinko osa biisijatkumoa ellen hyödynnä mietelausettani toisessa biisiraakileessa nimeltään Pelisäännöt.
Tosin sanoen Lupaus näyttäisi olevan suosittu sana musiikkipuolella, esimerkiksi Ultramariinilla on kappale nimeltään "Lupaus uskoa tulevaisuuteen".
Lupaus levyn nimenä
Just Divorced-yhtyeellä on levy nimeltään Läntinen lupaus.
Lupaus-nimisiä levyjä löytyy Kaija Kärkinen & Ile Kallio-duon lisäksi myös Hanna Ekolalta sekä tv:stä tutulta juontajalta Pekka Laukkariselta.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)