torstai 24. joulukuuta 2015

Nyt on ajatusmaailmani sekaisin - tai ainakin luulen!

Tälle vuodelle suunnittelin alun perin Tuuran toisen EP-levyn tekemistä mutta se taitaa siirtyä ensi vuoden puolelle etenkin jos kokoamaan yhtyeen uudelleen. Lisäksi on tullut vastaan uusia musiikkiprojekteja ja ulkomailta palautetta joistakin biiseistäni.

Olen perustamassa uutta musiikkiprojektia joka syntyisi työkaverini Pekka Tukiaisen yhden yhtyeen raunioille (en tiedä hänen yhtyeensä nimeä). Lisäksi se syntyisi näyttelijäkaverini Teemu Suojarinteen sanoitusten ympärille. Ensimmäiset kappaleet varmaan saadaan julkaisukuntoon ensi vuonna etenkin jos löytäisin yhtyeeseen laulajan. Basistiksi mulla on useita vaihtoehtoja etenkin Pekka Tukiainen. Voi olla että biisimateriaali syntyisi Teemun ja Ramin sanoituksista mutta sellainen laulajaehdokas kun Riku Junttanen on sanonut Muusikoiden.netissä että hän voisi osallistua myös biisien tekemiseen tarpeen mukaan. Minä puolestaan voisi olla projektissa sävellys- ja sovitustyössä mukana etenkin jos sävellykset syntyisi yhdessä yhtyeen jäsenten kanssa.

Tuura uusiksi!

En ole varma pistäisinkö Tuuran kokoonpanon uusiksi etenkin jos en saisi kavereitani Jaakkoa, Miikkaa ja Jania vierailemaan yhtyeen treenitilassa jota olen parhaimmillaan etsimässä omia musiikkiprojekteja varten. Lisäksi ihannejuttu olisi se jos treenitila voisi toimia samalla äänitysstudiona sillä olen viime aikoina haaveillut oman äänitysstudion perustamisesta.

Tuuraan olen saattanut löytää kaksi uutta jäsentä.

Sooloura tulevaisuudensuunnitelmissa

Koska Hiirenhiljaa-kappaleesta on alettu tykätä jopa ulkomailla asti olen alkanut miettiä sitä että jospa loppuvuonna 2016 harkitsisin Tomi Antinoja & Popparit-kokoonpanon kasaamista ja 3-6 tulevan biisin jakamista Music Kickupissa omalla levymerkillä. Kokoonpano on tällä hetkellä suunnitella mutta ainakin Alpo Nummelin olisi kiva saada kokoonpanoon mukaan jolloin hänen vastuulla olisi koskettimet ja lyömäsoittimet kuten marimba.

Lisäksi Tomi Antero-nimellä esiintyminen on myös suunnitella sillä olen alkanut miettiä sitä että mitäpä jos Soundpark-kokoonpanon kanssa tekisin tuottajalevyn joka sisältäisi niin instrumentaalimusiikkia kuin sellaisia kappaleita jossa olisi vierailevia artisteja ja jossa olisin sekä taustalaulajana että lauluntekijänä.
Myös Soittorasia-nimisen popyhtyeen perustaminen on yhä edelleen suunnitella.

Yhteistyökumppanuus jatkuu

Yhteistyösuhteet artistien ja lauluntekijöiden kanssa tulevat varmasti jatkumaan myös ensi vuonnakin, esimerkiksi olen löytänyt uusia lauluntekijöitä joiden kappaleita voisin ottaa itselleni ja myös suositella muille artisteille.

Lisäksi sävellys- ja sanoitusyhteistyö tulee jatkumaan muutamien artistien kuten Vesta Sariolan kanssa.

lauantai 5. joulukuuta 2015

Biisijatkumo: Nuori eläkeläinen

Mietin pitkään voiko minullakin olla Nuori eläkeläinen-niminen sanoitus kun miettii sitä että Rytmihäiriöllä on samaniminen kappale. Lisäksi Irwin Goodmanilla on kappale nimeltään Veijo - nuori eläkeläinen.
Mutta toisaalta poikkeaa Rytmihäiriön kappale hieman minun omasta sanoituksestani siinä mielessä että se on henkilökohtainen. Suunnitelmissa on tehdä siihen sävellys minun kaverini kanssa ensi vuonna. Hänen kanssa ollaan muodostamassa Empatia-nimistä duoa.

Nuori eläkeläinen-sanoituksen kirjoittamisen aloitin vuonna 2014 ja taisin vähän muokata sitä tänä vuonna 2015. Idea sanoitukseen tuli kun sain tietää että olisin varhaiseläkkeellä mikä tuntui hieman naurettavalta ajatukselta koska yleensä eläkkeelle joutuvat vanhat ihmiset. Mutta toisaalta jos äitini on kerta kertonut olleensa myös itsekin nuorena varhaiseläkkeellä niin onhan tuo ymmärrettävää.

Varhaiseläkeläisenä oleminen pistää usein minut miettimään menneisyyttäni ja varsinkin sitä että teinkö jotain oikein työkokeilu- ja työssäoppimisjaksoissa kun opiskelin vuosina 2009-2012 kotitalousyrittäjäksi. Esimerkiksi kun olin talvella 2012 työssäoppimisjaksolla päiväkoti Muksulassa siellä tuli tehtyä muutamia virheitä kuten se että unohdin vaihtaa pesuveden uuteen sen jälkeen kun olin pyyhkinyt tuolit. Ehkä en sietänyt sitä kun silloin luettiin lapsille sellaisia satuja jotka toivat lapsuudenmuistoja mieleen mikä nosti tunteet helposti pintaan.

Sitä en tiedä mitä Rytmihäiriön kappaleessa kerrotaan mutta voisin kuvitella Irwinin Veijo - nuori eläkeläinen -kappaleen liittyvän jotenkin kappaleen nimessä olevaan hahmoon.

Tosin sanoen ei kai se ole väärin jos on samanimisiä kappaleita muillakin artisteilla vaikka siitä saattaa mennä helposti sekaisin mutta voihan jonkun samanimisen kappaleen sanoitus poiketa toisesta kappaleesta hyvin. Esimerkiksi
minun tuleva Nuori eläkeläinen-kappale on enimmäkseen henkilökohtainen koska siinä pohditaan miltä tuntuisi olla eläkeläinen nuorena.

Lapsuudenmuistot inspiraation lähteenä


Proosaruno josta tein tälläisen taulun.
 
Olen viime aikoina huomannut saavani ideoita sanoituksiini myös lapsuuteni ja varhaisnuoruuteni ajoilta. Se taitaa olla aika yleistä että lauluntekijät tekevät kappaleita myös omista muistoista, liity muistot sitten lapsuuteen tai nuoruuteen. Lisäksi tein myös yhden proosarunon liittyen minun kasvamiseen ihmisenä.

Mummit, Walt Disneyn hahmot kuten Aku Ankka, Roope ja muut Ankkalinnan asukit ovat viime aikoina toimineet vaikuttajina sanoittamiseen. Esimerkiksi kappaleeseen "Polkuja pitkin" hain vaikutteita niistä mummitarinoista jossa Nuuskamuikkunen lähtee etelään eikä halua ottaa ketään mukaansa vaikka Muumipeikko mielellään haluaisi lähteä mukaan. Lisäksi kappaleen tekemiseen vaikutti myös Miina ja Manu retkellä-kirja. Mutta on kappale myös siinä mielessä henkilökohtainen että siinä on ajatuksia luonnosta.

Mutta ei pelkästään lastenohjelmat, piirretyt sekä lapsille ja nuorille suunnatut tarinat ja kertomukset ole vaikuttaneet sanoittamiseen vaan myös muut muistot ovat toimineet inspiraation lähteenä. Esimerkiksi tein syksyllä 2015 Koomikko-nimisen promolevyn jonka nimikkokappaleessa mainitaan sellainen lapsuudenmuisto että lapsena tutustuin yhteen sketsisarjaan nimeltään Puukoi. Elikkä kappale kertoo henkilökohtaisista kokemuksistani liittyen huumoriin.

Lisäksi minulla on tekeillä joitakin sanoituksia joissa muistelen niin lapsuutta kuin nuoruuttani, esimerkiksi yhteen sanoitukseen sain idean niin Kultainen nuoruus- kuin Aika kultainen -kappaleista. Niissä kappaleissa kun kerrotaan
jotain lapsuudesta, ikään kun niissä olisi jokin tarina, esimerkiksi kun Aika kultainen-kappaleen sanoitusta tutkii siitä voi päätellä että se olisi samalla rakkaustarina kun jonkun ihmisen lapsuudesta kertova laulu. Siksi mietin että pitäisikö minulla olla jokin henkilökohtainen kappale joissa kertoisin mitä ajattelen lapsuudestani ja nuoruudestani. Kappaleen nimeksi tulisi Kaikuva lapsuus joka tulee siitä että jotkut muistot kaikuu aika usein minun päässäni.

Osa muistoista on kuitenkin niin hämäriä että niistä ei aina saa mitään irti.

Tässä on linkki Jonna Tervomaan Aika kultainen-sanoitukseen:
<a href="http://lyrics.fi/jonna-tervomaa/aika-kultainen">Jonna Tervomaa Aika kultainen -kappaleen sanoitukset</a>