Menestymiseen ei löydy mitään salaisuutta mutta se koostuu tietyistä asioista kuten Kasmirin Annoskateus-kirjassa on niin kerrottu.
Monet artistit ja muut tunnetut henkilöt ovat menestyneet aika hyvin, esimerkiksi artistit ovat saaneet palkintoja mm. Emma-gaalalta kuten Kasmir eli Thomas Kirjonen. Tässä kerrotaan niistä hieman tarkemmin ja samalla kerron omia henkilökohtaisia muistoja.
Anna intohimosi kohteelle kaikkesi: Minä olin lapsesta lähtien innostunut kirjoittamisesta, piirtämisestä, musiikista sekä käsitöistä. Muistan että peruskoulun aikana haaveilin rummunsoitosta ja puusepäntöistä. Laulaminen ei silloin kovin paljon kiinnostunut vaikka sitäkin opettelin. Kotona puolestaan opettelin kirjoittamaan mm. tarinoita ja reseptejä. Yläasteella opin runojen kirjoittamisesta ainakin riimittelyn. Teini-ikäisenä en muista mitään muuta tehneeni tarinoiden lisäksi kun ainakin yhden sanoituksen ja aloitin jopa silloin päiväkirjan kirjoittamisen ja nykyään teen päiväkirjamerkintöjä aika vähän.
Ja kuten kirjassa sanotaan "Intohimon kohteita pitää seurata" olen vaalinut omia intohimoja (niistä kerrotaan myöhemmin) koko elämäni aikana.
Älä luovuta: Kirjassa oli huvittava otsikko "Älä luovuta - paitsi jos se edistää unelmaa". Voin myöntää että joskus olin vähällä luovuttaa kun mistään ei tullut yhtään mitään, esimerkiksi on monia haave-ammatteja jotka ovat jääneet toteuttamatta ja hyvä niin, sillä tavoitteena on nyt tehdä musiikista ammatti itselleni ja aina joistakin pienistä asioista luopuminen on sittemmin edistänyt unelmaa. Työmarkkinoilla on joskus käynyt kömpelösti ja olen tällä hetkellä vieläkin kuntouttavan työtoiminnan asiakkaana.
Luovuttaminen joidenkin asioiden kohdalla on ainoa vaihtoehto matkalla kohti suurinta unelmaa, oli se sitten musiikki tai teatteri.
Haaveile isosti äläkä pelkää ottaa iskuja vastaan: Mun isommat haaveet ovat olleet bändiprojektit, joista päällimmäisenä tulee mieleen Tuura. Tällä hetkellä tekeillä on debyyttialbumi ja albumilla laulaa itseni lisäksi joitakin vierailevia solisteja nyt kun vakituista solistia ei ole vielä löytynyt mutta ehkä sitten seuraavan albumin kohdalla. Aina tulee joskus huonoja kommentteja ja vastoinkäymisiä joista voi sitten oppia, esimerkiksi mun pitäisi varmaan käyttää enemmän kitaristia Tuuran esikoislevyn teossa kun omat sävellysdemot ovat olleet joidenkin mielestä täyttä räkää.
Ja kun tulee onnistumisia niistä pitääkin nauttia kuten useamman biisiprojektin kohdalla voin aistia että olen onnistunut tekemään hyvää musiikkia.
Lähteenä on käytetty Thomas Kirjosen ja Erkka Mykkäsen yhdessä kirjoittamaa kirjaa Kasmir - Annoskateus: stooreja ja reseptejä (2018)
sunnuntai 13. joulukuuta 2020
tiistai 21. huhtikuuta 2020
Sävelkorva ja muita oivalluksia sävellystyössä
Tässä artikkelissa käsittelen kolme oivallusta sävellystyössä jotka olen itsekin huomannut. Nämä olen löytänyt jopa tietyistä kirjoista.
Absoluuttinen sävelkorva määritellään kyvyksi tunnistaa tai tuottaa säveliä niiden äänenkorkeuden perusteella ilman ulkoista referenssiääntä. Elikkä minä en välttämättä tarvitse sävellystyössä mitään referenssiä mutta joskus sellaiselle voi olla tarvetta. Ja monet artistit kuten Anssi Kela ovat monesti hyödyttäneet sävellystyössä vaikutteita muista biiseistä.
Intro on kappaleen alkuosa, joskus myös albumin eka kappale. Intron ei kannattaisi olla kauhean pitkä. Sama taas pätee outroon jolla tarkoitetaan yleensä kappaleen loppuosaa. Intro ja outro saattavat olla albumeissa jopa instrumentaalibiisejä mutta esimerkiksi PikkuG:n levyissä on intro jossa hieman räpätään. Joidenkin levyjen intro-osuuksissa voi olla jopa laulua mukana.
Monet sävellykset syntyvät jopa improvisoimalla, minäkin olen monesti niin tehnyt -tein sävellyksen sitten jollakin soittimella tai jopa musiikinteko-ohjelmalla. Lisäksi kappaleissa on aina duuri- ja mollisointuja, sen verran tiedän että duuria mielletään iloiseksi sävelmäksi ja mollia taas surumieliseksi. Lisätietoja näistä löytyy muun muassa Wikipediasta.

lauantai 21. maaliskuuta 2020
Monta intohimon kohdetta
Olen huomannut että minulla on musiikin lisäksi monta muuta intohimon kohdetta ja ajattelin kertoa niistä hieman tarkemmin.
Musiikki: Musiikista olen tainnut jo monta kertaa kertoa mutta kertauksena vielä: Musiikki on aina ollut tärkeä osa minun elämääni, lapsuudesta lähtien. Hallitsen instrumentteina pääsääntöisesti rumpuja, kitaraa ja laulua. Intohimoina musapuolella ovat olleet ainakin biisinteko ja tuottaminen.
Media-ala: Graafinen suunnittelu, mainosilmeiden ja web-sivujen suunnittelu sekä videojutut ainakin kiinnostavat minua.
Kirjoittaminen: Sanoitusten lisäksi kirjoitan runoja ja blogeja. Mainostekstien ja web-sivujen kirjoittaminen sekä käsikirjoitus myös kiinnostavat jonkin verran.
Matkailuala: Matkailualassa kiehtoo lähinnä kehityskelpoiset kiinteistöt ja apukäsinä voisin tarjota tapahtumasuunnittelua ja grafiikan tekoa. Tulevaisuudensuunnittelmiin kuuluu olla mukana jossakin matkailuhankkeessa.
Kuvataide: Graafiikan lisäksi hallitsen myös piirtämistä ja maalaamista. Kiehtovaa olisi suunnitella taustalakanoita ja kansikuvia muille artisteille kun olen jonkin verran niin tehnyt omien projektien kohdalla.
Teatteri: Säveltäminen ja näyttelijäntyö on kiehtoneet minua teatteripuolella pitkään, näyttämömusiikkia olen tehnyt kahteen teatteriprojektiin.
Tuotesuunnittelu: Tuotesuunnittelua olen harrastanut jonkin verran ja tällä hetkellä suunnittelen omaa tuotemallistoa sekä sisustusgrafiikkaa. Kiehtovaa olisi myös pakkaussuunnittelu vaikka lakutehtaalle.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)