tiistai 23. huhtikuuta 2024

Ammatti- tai harrastemuusikko

Eräiden tiedonlähteiden mukaan muusikkous voidaan määritellä myös konstruktiona. Pitkän tauon jälkeen palaan musiikkiblogin pariin näillä ajatuksilla

Aluksi ajattelin ettei minusta tulisi ammattimuusikkoa vaan lähinnä musiikin harrastaja mutta harrastuksesta meinaa kuitenkin tulla jopa työ.

Mulla kun on ollut palava into musiikin tekemiseen ja esittämiseen. Silloin tällöin olen kirjoittanut biisejä suuremmaksi osaksi pöytälaatikkoon ja osan julkaissut lähinnä netin puolella.

Toisaalta voi olla että musiikkiuran rinnalle löytyy muitakin ammatteja mutta kyllä haluaisin tehdä musiikkia ammattimaisesti, olin sitten ammattilainen tai harrastelija.

Haluaisin tehdä biisejä myös muille artisteille ja varsinkin kun kansainvälisille markkinoille olen jonkin verran tehnyt musiikkia Tompa-taiteilijanimellä

Unelmasta totta

Alunperin haaveilin siitä että olisin tarjonnut muille artisteille biisinteon lisäksi myös tuotanto- ja äänityspalveluita mutta rahkeet eivät tunnu riittävän siihen joten voi olla että tulen toimimaan tuottajana sekä omissa projekteissa että muiden kanssa yhteistyönä. Tilausmusiikkia voin säveltää muille

Joka tapauksessa unelma musiikkiurasta alkaa käydä toteen nyt kun olen koronakauden jälkeen alkanut hieman motivoitua uuden musiikin tekemisestä vaikka viime aikoina olen ollut enemmän muissa harrastuksissa kuten kirjoittamisessa ja somettamisessa kiinni 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti