Minun tekemä luonnos Tuuran tulevasta bändilogosta
Olen jo muutaman vuoden aikana etsinyt Tuura-yhtyeeseeni puuttuvia jäseniä: laulaja-kitaristia sekä basistia. Nyt voin iloksenne sanoa että Tuuraan on liittynyt uusi jäsen: Jani Kokkonen.
Tuura on ollut jo muutaman vuoden ilman toista laulajaa ja basistia mutta tosiaan Jani on nyt liittynyt yhtyeeseen laulaja-kitaristiksi. Ennen hänen liittymistä olin lähes kokonaan yksin sillä minulla oli aluksi kaikki instrumentit, laulut ja sanoitukset vastuussa koska en löytänyt sopivia jäseniä Tuuran ensimmäisen EP-levyn Nuori mies tekemiseen. Toimin yhtyeessä tavallaan demolaulajana sekä ainoana lauluntekijänä. EP-levyn kappaleista kaksi on kokonaan minun tekemiä ja EP:n nimikkokappale tehtiin vuonna 2012 Pieksämäellä jolloin oli viimeinen kuntoutusjakso Vaalijalassa. Silloin Vaalijalan musiikkiohjaaja Anu Hyvönen oli avustamassa kappaleen tekemistä.
Toinen EP suunnittelemissa
Nyt kun olen löytänyt toisen laulajan yhtyeeseen, niin minä siirryn lähes kokonaan sanoitus- ja sävellyspuolelle sillä tulen toimimaan yhtyeessä toisena laulajana sekä rumpalina. Kappaleet tullaan tekemään yhdessä Janin (laulu ja kitara) ja Miikan (koskettimet) kanssa.
Voi olla että osa kappaleista jää ilman bassoa jolloin kappaleisiin tulee enemmän konemusiikkivaikutteita mutta kyllä yhtyeeseen tullaan hakemaan basisti joka voisi myös tarvittaessaan osallistua kappaleiden ideointiin sekä toimia taustalaulajana. Sovitus tehtäisi kuitenkin yhdessä yhtyeen kanssa.
Uusia kappaleita aletaan suunnitella ja tulevan EP-levyn pitäisi valmistua vuoteen 2016 mennessään. Tuuran päivittyneestä kokoonpanosta kerrotaan myöhemmin.
Viime hetken muutoksia: Jani toimii tällä hetkellä sessiojäsenenä joten voi olla että joudun etsimään uuden laulaja-kitaristin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti