lauantai 21. maaliskuuta 2020

Monta intohimon kohdetta

Olen huomannut että minulla on musiikin lisäksi monta muuta intohimon kohdetta ja ajattelin kertoa niistä hieman tarkemmin.

Musiikki: Musiikista olen tainnut jo monta kertaa kertoa mutta kertauksena vielä: Musiikki on aina ollut tärkeä osa minun elämääni, lapsuudesta lähtien. Hallitsen instrumentteina pääsääntöisesti rumpuja, kitaraa ja laulua. Intohimoina musapuolella ovat olleet ainakin biisinteko ja tuottaminen.

Media-ala: Graafinen suunnittelu, mainosilmeiden ja web-sivujen suunnittelu sekä videojutut ainakin kiinnostavat minua.

Kirjoittaminen: Sanoitusten lisäksi kirjoitan runoja ja blogeja. Mainostekstien ja web-sivujen kirjoittaminen sekä käsikirjoitus myös kiinnostavat jonkin verran.

Matkailuala: Matkailualassa kiehtoo lähinnä kehityskelpoiset kiinteistöt ja apukäsinä voisin tarjota tapahtumasuunnittelua ja grafiikan tekoa. Tulevaisuudensuunnittelmiin kuuluu olla mukana jossakin matkailuhankkeessa.

Kuvataide: Graafiikan lisäksi hallitsen myös piirtämistä ja maalaamista. Kiehtovaa olisi suunnitella taustalakanoita ja kansikuvia muille artisteille kun olen jonkin verran niin tehnyt omien projektien kohdalla.

Teatteri: Säveltäminen ja näyttelijäntyö on kiehtoneet minua teatteripuolella pitkään, näyttämömusiikkia olen tehnyt kahteen teatteriprojektiin.

Tuotesuunnittelu: Tuotesuunnittelua olen harrastanut jonkin verran ja tällä hetkellä suunnittelen omaa tuotemallistoa sekä sisustusgrafiikkaa. Kiehtovaa olisi myös pakkaussuunnittelu vaikka lakutehtaalle.

1 kommentti:

  1. Mukavaa miten monenlaisia kiinnostuksen kohteita sitä voikin olla. Minuakin kiinnostaa graafinen suunnittelu ja tuotesuunnittelu. Monipuolinen kiinnostus erilaisiin aloihin laajentaa kyllä uramahdollisuuksia.
    https://mecaplan.fi/palvelut/tuotekehitys-ja-suunnittelu

    VastaaPoista