torstai 30. maaliskuuta 2017

Biisijatkumo: Naistenmies

Harju & Pöntinen tv-kanavaa katsoessaan vähän aikaa sitten törmäsin sellaiseen biisiin kun Naistenmies. En varsinaisesti kuullut sitä mutta kun näin biisin nimen muistin että itselläni on ollut joskus ajatuksena tehdä samaniminen biisi.

Naistenmies on pyörinyt minulla pitkään biisiraakileena. Kappaleessa olisi kerrottu siitä mitä tuntuu olla naisten kanssa aina tekemisissä. Tällä hetkellä se on vielä keskeneräinen mutta saan se valmiiksi ehkä tulevaisuudessa.

Siitä en ollut varma kenen esittämä se kappale kun en kiinnittänyt kunnolla huomiota siihen mutta Fono-äänitetietokannan mukaan Naistenmies-nimisiä kappaleita olisi entuudestaan kolme kappaletta joista yksi olisi käännöskappale.
Jaakko ja Mikael kvarteetti oli sen Harju & Pöntinen-kanavassa olleen biisin esittäjä, Jaakko Lautaoja mainitaan kappaleen ainoana tekijänä. 

Jaakko ja Mikael kvarteetti-yhtyeen jäsenistä yksi muuten häärii Mikseri.netin puolella nimellä LautaJaska ja voi olla että teen hänen kanssa yhteistyötä tulevaisuudessa etenkin kun yhteislevyn tekeminen on haaveena.