perjantai 1. kesäkuuta 2018

Skannaa minut!

Instagramissa (jossa myös itsekin olen) on mielenkiintoinen ominaisuus kun Mukauta nimitunnus. Sitä jotkut kuten minä ovat kokeilleet ja sillä tavoin faneja saattaa löytyä.

Instagramin räätälöimä käyttäjätunnus emoji-hymyillä

Kuten kuvasta voi päätellä se on täynnä hymyä. Mutten välttämättä aina hymyile vaikka voin olla monesta asiasta iloinen kuten luomasta taiteilijaurasta jonka varrella olen päässyt tekemään vaikka mitä, jopa musiikkia joka on pääasiallinen unelma ja ollut jopa yksi elämäni tärkeistä asioista.

Nykyisille sekä tuleville faneille voisin antaa pikkuvinkin: Skannaa nimitunnus avaamalla ylhäällä oleva kuva. Siis jos tykkäätte musiikistani tai jopa kuvataiteestani etenkin jos olette nähneet teoksiani jossain näyttelyissä.

tiistai 22. toukokuuta 2018

Nummela, Hakaniemi....

Niin kun aikaisemmin kerroin tässä blogissa että paikannimiä on käytetty myös bändien nimeämisessä. Mutta onhan nimiä käytetty myös biisinteossa, tässä artikkelissa kerron joitakin esimerkkejä.

Anssi Kela julkaisi vuonna 2001 biisin nimeltään Nummela joka on myös debyyttialbumin nimikkokappale. Nummela on aika henkilökohtainen biisi sillä kappaleessa kerrotaan Anssi Kelan lapsuus- ja nuoruusvuosista Nummelassa.

Jean S.-yhtyeen laulajana tunnettu Antti Paavilainen on puolestaan julkaissut vähän aikaa sitten soololevyn josta löytyy biisi nimeltään Hakaniemi. Erään tiedonlähteen mukaan se on yhteenveto elämän yksinkertaisuudesta.

Tulevaisuudessa

Minäkin olen miettinyt paikannimien käyttöä biisinteossa sillä minulla on pyörinyt biisiraakile nimeltään Kuvansi. Kuvansi olisi puoleksi henkilökohtainen sillä Kuvansi-nimellä tunnetaan sekä kylä Joroisten ja Varkauden puolessavälissä että järvi Leppävirran ja Suonenjoen alueilla. Kuvansi kertoisi lapsuudenmuistoista liittyen Joroisten Kuvansiin sekä eräisiin muistikuviin kuten siihen että ennen vanhaan viitostie kulki osittain Kuvansin läpi ja nykyään viitostie kulkee sen ohi, muistan sekä kyläkaupan että yhden leipomon liiankin hyvin. Lisäksi osa teollisuusalueesta näkyi ja näkyy vieläkin viitostien varrelle.

Levy-yhtiö Mikkelissäkin

Mikkeliin perustettiin vähän aikaa sitten uusi levy-yhtiö nimeltään Riutta Records joka toimii myös äänitysstudiona.

Riutta Records keskittyy enemmän uransa alkuvaiheessa oleviin artisteihin.
Lisäksi Riutta Records on luvannut tarjota nuorille ilmaiseksi mahdollisuuden luoda omaa musiikkiuraa studion tiloissa. Idea tähän toimintaan tuli Tilt Tank-yhtyeen rumpalin Raine Kosteen omista kokemuksista. Hän kun on halunnut tukea nuoria monella eri tavoin ja sillä tavoin jopa ehkäistä syrjäytymistä.

Riutta Records toimii pääsääntöisesti äänitysstudiona mutta julkaisee levy-yhtiönä lähinnä digitaalisesti mm. Spotifyhin. Lisäksi yhteistyöverkoston kautta voi julkaista musiikkia myös levylle ja jopa kasetille ja asiakas voi saada apua byrokratian kuten Teosto-asioiden hoitamiseen. Asiakkaita on riittänyt aika paljon ja kysyntä kasvaa koko ajan. Studio on matalan kynnyksen paikka.

Riutta Recordsin asiakkaita ovat mm. Tilt Tank ja Jirko. Harraste- ja osa-aikapohjalla tällä hetkellä toimitaan sillä Raineella on päivätyö muualla.

Lisätietoja studiosta löytyy mm. Länsi-Savon haastattelusta, studion omilta kotisivuilta (http://www.riuttarecords.fi/) sekä Facebookista.

torstai 21. joulukuuta 2017

Taiteilijanimi vai oikea nimi?

Kun musiikkiuraa suunnittellaan, siinä aika usein mietitään että esiintyisikö taiteilijanimellä vai oikealla nimellä. Samaa olen myös minäkin miettinyt ja yhteen vaihtoehtoon olen päättynyt.

Joidenkin mielestä taiteilijanimellä on kivempi esiintyä etenkin kun siitä voi tulla helposti myös tekijänimi.

Rap-artistit

Monet rap-artistit esiintyvät usein taiteilijanimellä mutta löytyy myös joitakin rap-artisteja jotka käyttävät myös oikeaa nimeää esiintyjänimenä. Tästä esimerkkeinä Tuomas Kauhanen ja tuore Idols-voittaja Anniina Timonen (tosin Syvään päähän-single julkaistiin Anniina-nimellä). 

Lisäksi jotkut rap-artistit ovat myös vaihtaneet jatkuvasti taiteilijanimeä, esimerkiksi Tuomas Kauhanen on esiintynyt aikaisemmin nimillä Efu ja Efekti.

Yllättävät tapaukset

Olen melkein aina tiennyt että Lauri Tähkä on oikealta nimeltä Jarkko Suo mutta sitä en tiennyt että Lenni Paarma olisi sukua Jarkko Suolle. Elonkerjuun jäsenistä suurin osa on aina käyttänyt taiteilijanimeä.

Lisäksi Haloo helsinki!-yhtyeen jäsenistä osa esiintyy nykyään oikealla nimellä kun aikaisemmin kaikki jäsenet esiintyi taiteilijanimellä. Jäsenistä laulaja Elli Haloo on siis taiteilijanimi.

Sain vähän aikaa sitten tietää että Happoradion jäsenet myös käyttävät taiteilijanimiä, esimerkiksi Aki Tykki onkin Discogs-sivuston mukaan oikealta nimeltään Jussi Riikonen, yrityshakusivustoissa mainitaan tosin myös Jussi Ranta sillä Aki omistaa myös Kanuunakustannus Oy-nimisen yhtiön ja on Suomen Happoradio Oy:n hallituksessa. Lisäksi Aki Tykki-nimestä on tullut myös tekijänimi sillä Aki on tehnyt kappaleita myös muutamille muille artisteille kun pelkästään Happoradion omille levyille, esimerkiksi Jesse Kaikurannalle. Aki jopa vierailee Nikke Ankaran Värifilmi-biisissä. Mika Haapasalo esiintyy puolestaan taiteilijanimellä JH Haapasalo.

Muusikko, puuseppä ja valokuvaaja Torsti Mäkinen on sanonut Voicen haastattelussa että Torsti-nimellä olisi kiva esiintyä vaikka Lovex-yhtyeessä hän esiintyy laulajana nimellä Theon. Myös muut Lovexin jäsenet käyttävät taiteilijanimiä kuten Juho Järvensivu joka soittaa myös Nro. 83-bändissä.

Esiintyjänimiä omaan tuotantoon

Kun lähdin suunnittelemaan omaa soolouraa, ajattelin aluksi esiintyä pelkästään Tomi Antero-nimellä mutta koska sukunimeni on aika erikoinen kun se on tullut isäni kautta, niin olen miettinyt että voisin esiintyä jatkossakin omalla nimelläni olin sitten laulaja-lauluntekijä tai vaikka rumpali.

Toisaalta olen suunnittellut esiintyväni Tomi Antero-nimellä eräissä musiikkiprojekteissa joissa olisi yhdistelmä reggaeta, dancehallia ja jopa hiphoppia, esimerkiksi HerraC-räppärin kanssa tein yhteisbiisin nimeltään Riemukas talvi jonka kertosäkeessä esiinnyn sillä nimellä.

Päivitys: Discogs-sivustossa olevia tietoja Aki Tykistä on päivitetty. Aki Tykki on siis oikealta nimeltään Jussi Ranta eikä Jussi Riikonen.