tiistai 31. tammikuuta 2017

Konepoppia tulossa

Uutisia olisi tälle vuodelle: nimittäin uusia julkaisuja olisi tulossa konepopin sekä hiphopin puolelta. Lisäksi omat musiikkiprojektit julkaisevat lähiaikoina uutta musiikkia.

Viime vuonna alkanut Tomi Antero-musiikkiprojekti on muuttunut siinä mielessä että se on saamassa uusia yhteistyökumppaneita. Lisäksi tuottajakollektiiville olen joutunut etsimään uutta nimeä sillä Soittorasia-nimi on käytössä yhdellä bilebändillä. Kuitenkin tulen esiintymään salanimellä elektropopin puolella.

Lisäksi yhteistyö hiphop- ja rap-artistien kanssa jatkuu tänäkin vuonna, esimerkiksi viime vuonna alkanut yhteistyöprojekti HerraC-artistin kanssa julkaisee Mikseri.netissä yhden biisin jonka sävellys ja kertosäkeen sanat ovat kokonaan minun käsialaani ja säkeistöt puolestaan HerraC:n käsialaa.

Soolotuotantoa omalla nimellä myös ilmestyy lähiaikoina.