sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

Albumin tekeminen vielä mahdollista

Sellainen trendi on yllättänyt minua että moni artisti ei enää tekisi levyjä. Sen sijaan jotkut artistit tekevät levyjä edelleenkin.

Vaikka uutta musiikkia julkaistaan tällä hetkellä monesti singlen muodossa albumi pitää pintansa varmasti jatkossakin sillä ovathan jotkut artistit kuten Matti ja Teppo-duo julkaisseet levyjä koko ajan ja lisää levyjä on odotettavissa kauppoihin, esimerkiksi Eeppi Ursin julkaisee uuden soololevyn syksyllä.

Olen monesti aina ollut pitkäsoittojen perään joten minä ainakin tulen julkaisemaan uutta musiikkia aina myös pitkäsoittona, julkaisin levyn sitten jonkun bändin kanssa tai sooloartistina. Eka soololevy on haaveena ja lisäksi Tuura-yhtye on julkaissut pari demolevyä.

Matti Ruohonen on sanonut Voice.fi-sivuston haastattelussa harmittelevan sitä että monet artistit kuten Eppu Normaali lopettavat albumeiden tekemisen. Mutta olen varma että uutta musiikkia pystyy vielä julkaisemaan pitkäsoiton muodossa ellei sitten joku artisti olisi luovuttamassa levynteon suhteen. Biisejä pystyy tietysti myös julkaisemaan demoina, singleinä sekä Ep-levyinä mutta pitkäsoitto ei saa jäädä unholaan etenkään digitaalisten musiikkipalvelujen takia. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti